Pesäpallo on kaikille suomalaisille aivan varmasti jo koulun liikuntatunneilla tutuksi tullut laji. Se on melkolailla maamme kansallisurheilulaji, jota jokainen osaa pelata edes jotenkuten. Peli on sen verran helppo eikä lainkaan niin nopeatempoinen, etteikö säännöt tulisi käytyä läpi ihan jo vaikka ensimmäistä kertaa pelatessa. Tässä piileekin yksi lajin tärkeimmistä viehätystekijöistä: pesäpallosta nauttiminen ei vaadi kovinkaan suurta antautumista lajille, vaan mukaan pääsee hyvinkin nopeasti.
Tässä artikkelissa perehdymme pesäpallon sääntöihin niin rennommin kuin hieman ammattimaisemminkin. Tavoitteena on, että sinulla on tämän artikkelin luettuasi hyvä kuva siitä, mitkä ovat pesäpallon perussäännöt ja mitkä puolestaan kuuluvat esimerkiksi pelkästään superpesikseen.
Pelin perusluonne ja kulku
Pesäpalloa pelataan kahdessa joukkueessa, joissa on kummassakin saman verran pelaajia. Ennakko-olettamuksena joukkueeseen kuuluu 12 pelaajaa, mutta joukkueen kokoa voidaan muokata sen mukaan, paljonko esimerkiksi luokassa on oppilaita. Pelipaikkojakin on kaksi: sisäkenttä ja ulkokenttä, joissa kumpikin pelaaja pelaa vuorollaan. Sisäkentällä lyödään ja juostaan kun taas ulkokentällä otetaan koppia sekä heitetään. Vain sisäkentällä pelaavat pelaajat voivat saada pisteitä eli niin sanotusti tehdä juoksuja. Pelivarusteiksi riittää muutama pesäpallomaila, itse pallo ja tarpeeksi räpylöitä jokaiselle ulkokentän pelaajalle. Huomioi, että räpylöitä tehdään erikseen vasenkätisille.
Pelatessaan sisäkentällä yksi joukkueen jäsen käy aina vuorollaan lyömässä kotipesällä, jossa yksi ulkokentän pelaajista toimii syöttäjänä. Tämä on yleensä se, jolla on vakain heittokäsi ja joka saa parhaiten kopin. Lyömään tuleva pelaaja asettuu syöttäjän vastakkaiselle puolelle ja valmistautuu lyömään. Syöttäminen tapahtuu siten, että syöttäjä heittää palloa suoraan ylös noin metriä korkeammalle kuin mitä lyöjä on. Lyöjällä on kolme mahdollisuutta lyödä pallo pois kotipesästä, jotta hän pääsee juoksemaan kolmen pesän kautta takaisin kotipesälle.
Juostessaan pelaajan tulee huolehtia siitä, että on liikkeessä vain silloin, kun pallo on jossain muualla kuin siinä pesässä, jonne hän on juoksemassa. Mikäli pallo ehtii pesälle, eli on pesällä päivystäjän vastapuolen joukkueen jäsenen räpylässä, ennen pelaajaa, tämä palaa eli hänen etenemisensä keskeytyy ja hän joutuu palaamaan kotipesälle kentän reunaa pitkin. Mikäli pelaaja pääsee kulkemaan kaikkien kolmen pesän läpi ilman, että palaa, hän tekee kotipesälleen palattuaan juoksun.
Ulkokentällä pelaajat hajaantuvat siten, että jokaisella pesällä on yksi pesävahti, jonka tehtävä on saada pallo pesälle ennen kuin vastakkaisen joukkueen juoksija ehtii sinne. Loput pelaajat yrittävät ottaa palloa kiinni ja syöttää sitä pesävahdeille tai kotipesän syöttäjälle, jotta vastapuolen pelaaja palaisi. Aivan eturintamassa seisovaa ulkokenttäpelaajaa sanotaan koppariksi, jonka tehtävä on ottaa kiinni näpyt eli lähelle lyödyt pallot, joita lyödään yleensä silloin, kun sisäkenttäpelaajan on pakko päästä juoksemaan pois kotipesältä. Jos ulkokentän pelaaja saa pallon kiinni suoraan ilmasta, tulee niin sanotusti haava: kaikki vastapuolen pelaajat joutuvat poistumaan pesiltään, mutta eivät kuitenkaan pala.
Kun molemmat joukkueet ovat pelanneet yhtä monta kierrosta sekä sisä- että ulkokentällä, lasketaan joukkueen tekemät juoksut yhteen ja eniten juoksuja tehnyt joukkue voittaa. Mikäli tilanne on pisteenlaskun jälkeen tasan, voidaan voittaja ratkaista niin sanotulla kotiutuskilpailulla. Tähän tarvitaan viisi lyöjää ja viisi juoksijaa kummastakin joukkueesta. Juoksijat sijoittuvat automaattisesti kolmospesälle, ja lyöjien tehtävä on koittaa kotiuttaa tämä enintään kolmella lyönnillä. Mikäli tämänkin jälkeen tilanne on tasan, pelataan uusi kotiutuskilpailu kolmella lyöjällä ja juoksijalla.
Eroja koulupesiksen ja superpesiksen välillä
Moni luulee koulupesiksen perusteella, että lajin säännöt ovat samat kaikkialla. Ammattitasolla eli superpesiksessä ei kuitenkaan ole joitain sellaisia lisäsääntöjä, jotka ovat koulupesiksessä suorastaan itsestäänselvyyksiä.
Tärkein ero on kuitenkin itse pallossa: oikea pesäpallo on kireä ja kova, kun taas koulupesistä pelataan pehmeällä pallolla, joka on yleensä tennispallo. Syy on se, että lasten voima ei välttämättä riitä saamaan palloa liikkeelle ja vaikka saisikin, oikea pesäpallo on kentän poikki syöksyessään kuin luoti ja aiheuttaa usein pahojakin vahinkoja lasten peleissä.
Koulupesiksessä on käytössä kaksi vuoroa, minkä jälkeen sisä- ja ulkokenttä vaihtavat paikkoja. Kuitenkin ennen paloja kaikkien sisäkentällä pelaavien tulee käydä lyömässä vähintään kerran. Ammattipesiksessä pelaaja on automaattisesti palanut, jos hän tulee lyömään ilman pääsuojusta. Tätä sanotaan tekniseksi paloksi. Syöttäjän oman turvallisuuden vuoksi tällä täytyy kuitenkin aina, myös koulupesiksessä, olla kypärä ja tämä myös yleensä väistää hieman taaksepäin kun on heittänyt pallon ilmaan.